torstai 19. joulukuuta 2019

Viikko 8 Tokmannilla

Viimeinen viikko


Nyt se on ohi, kahdeksan viikkoa on mennyt niin nopeasti. Ihan kuin olisin juuri saapunut Tokmannille. Tämä viikko kesti vain kolme päivää. Edelleenkin olen purkanut kuormaa, palvellut asiakkaita, siivonnut paikkoja ja henkaroinut asioita. Sehän kuuluu meidän rutiinityöhön. Viimeisenä päivänä tein ensimmäisen kerran taskutusta, se tarkoittaa sitä kun laitat hinnat muovitaskuihin, jotta joku voi asettaa ne tuotteiden viereen. Taskutus kesti vaikka kuinka kauan, siinä oli varmasti muutama tuhat lappua, joille piti löytää oikea tasku. Minun oli pakko lopettaa, kun taskut loppuivat. Työskentelykokemus Tokmannilla on ollut hyvin miellyttävä, jos saan sieltä vielä kesätöitä, niin se olisi hyvin mukavaa.

sunnuntai 15. joulukuuta 2019

Viikko 7 Tokmannilla

Viimeisiä viedään


Viimeisiä viedään, ensi viikolla minulla on enää 3 päivää loman alkuun. Tuntuu että voisin jäädä tokmannille töihin vähän kauemmaksikin aikaa. Outoa että aika on mennyt niin nopeasti, ihan kuin olisin juuri aloittanut työt. Muistan olleeni niin hämmentynyt kaikesta kun aloitin. Voin positiivisesti sanoa, että olen kehittynyt monissakin asioissa.

Viikkoni alkoi kun laitoin esimerkki valot päälle, siinä samassa myös palvelin asiakkaita. Viikkoni koostui enimmäkseen kuorman purkamisesta, asiakkaiden palvelemisesta ja tavaroiden hinnoittelusta.      Keskiviikkona me muutimme naisten vaatepuolen ilmettä siten, että tarjoustuotteet olivat helpommin saatavissa. Valitettavasti olin kipeänä torstain ja perjantain.

lauantai 14. joulukuuta 2019

Lisämyynnin ja Ristimyynnin erot

Merkitykset ja Eroavaisuudet


Lisämyynti:

Lisämyynti tarkoittaa sitä, että myydään asiakkaalle enemmän kun hän tuli hakemaan. Esim. jos asiakas tulee ostamaan autoa, yritä myydä hänelle myös talvirenkaat

Ristimyynti:

Ristimyynti on myyntistrategia, jolla kasvatetaan kokonaismyyntiä. Ristimyynnissä asiakkaalle tarjotaan mahdollisuus ostaa oheistuotteita tai tuotteeseen yhteensopivia muita tuotteita. Yksinkertaisimmillaan ristimyynti on myyjän ehdotus lisäjuomasta tai ateriatarjouksesta pikaruokaravintolan kassalla.

Miten itse lisään ja tehostan lisämyyntiä:

Jos asiakas on ostamassa led-valoja, voin kysyä tarvitseeko hän niihin pattereita. Työpaikallani voimme asettaa korin täynnä pattereita led-valojen viereen. Se usein helpottaa asiakkaan ostoksia ja houkuttaa heitä ostamaan lisää tuotteita.

Tässä esimerkki lisämyynnistä, lahjanaru on teipin vieressä. Tämä parantaa helpottaa asiakkaan ostosreissua ja houkuttelee ostamaan tuotetta.



sunnuntai 8. joulukuuta 2019

Vierailu Triplassa

Mall of Tripla


Tripla on kauppakeskus Helsingin Keski-Pasilassa. Kauppakeskus on avoinna vuorokauden ympäri ja   sinne pitäisi avautua 250 liikettä viiteen kerrokseen. Kävimme siellä samalla, kun haimme todista tietosi diginä palkintomme Elman kanssa.

Tässä joitain. kuvia sen liikkeistä:








Todista taitosi diginä 2019

Yllätyin saadessani tietää, että olin yksi palkittavista todista tietosi diginä kilpailussa. Sitten sain tietää että hyvä ystäväni Elma palkittaisiin myös, olin siitä hyvin helpottunut, koska olisin varmasti ollut hirveässä paniikissa jos olisin mennyt yksin. Tilaisuus pidettiin Helsingin messukeskuksessa 3.12.2019

Kiltakoulut verkosto järjestää todista taitosi diginä kilpailun vuosittain. Heille voit ilmoittaa oman blogisi, nettisivusi tai instagramisi.

Tässä hieman kuvia tilaisuudesta:
Tässä minä ja Elma messukeskuksen edessä.

Tässä olemme juontajien haastateltavina.

Ja tässä olemme vastaanottaneet palkintomme.

Tokmannin monipuoliset esillepano ratkaisut

Meillä Tokmannilla käytämme monia esillepanoratkaisuja, jotta saamme valikoimamme monipuolisesti esille

Joskus saamme tuotteen mukana "pahvihökkelin" jonka kokoamme ja asetamme tuotteen  siihen.

Me saamme koottua pöytiä punaisista kehikoista, joita kuvassa näkyy.

Meillä on myös todella suuria koreja johon me laitamme esim. sukkia

Laitamme vaatteet enimmäkseen henkariin.
Tolppiin sai hyvin kiinnitettyä koukkuja ja hyllyjä.

Hyllyjen päätyihin laitetaan usein tuotteet jotka ovat tarjouksessa.

Tämä pauhauspiikki on hyvä ripustettavien tuotteiden  esille saamiseen.

Tällaisissa "laatikoissa" tulee yleensä painavimmat tuotteet.

Korit ovat hyvin kätevä tapa saada tuotteita esille.

Koukut on yleisin tapa saada tuotteet esille.




Viikko 6 Tokmannilla

Palkintoja ja ilmapalloja



Viikkoni on ollut hieman erilainen kun yleensä. Tietenkin purin kuormaa, hyllytin tavaroita ja palvelin asiakkaita. Mutta, tällä viikolla kävin myös vastaanottamassa todista tietosi diginä palkinnon, joka oli hyvin erillaista yleiseen työviikkooni verraten. Tällä viikolla juhlittiin myös Suomen itsenäisyyspäivää, eli salon Tokmanni oli suljettuna perjantain. Minä opettelin tällä viikolla täyttämään ilmapalloja, koska ne pallot jotka oli täytetty aikaisemmin olivat jo ehtineet tyhjentyä. Yllätyin siitä, että kuinka helppoa se oikeasti oli.

Alexander Reichstein, Ajan myötä

Ajan myötä


Alexander Reichsteinin, Ajan myötä näyttely on esitteillä 21.2019-12.1.2020 Salon Veturitallissa. Kävin katsomassa tätä ihmeellistä näyttelyä ystäväni kanssa ja minun on pakko sanoa että se oli yksi viihdyttävimmistä joissa olen käynyt. Valitettavasti unohdin ottaa kuvia hänen kahdesta muusta taideteos kokonaisuudestaan, vain sen takia että olin liian kiinnostunut Reichsteinin luomista aktiviteeteista.

He olivat täällä

Mutatis Mutandis
Tämän "kiviveistoksen" loimme ystäväni kanssa. Tämä oli ehkä hauskin osa koko näyttelystä, koska sait ilmaista itseäsi rakentamalla omia veistoksia. Nämä erilliset palaset oli magnetisoitu siten, että ne tarttuisivat tuohon isompaan kivimöhkäleeseen.