maanantai 10. tammikuuta 2022

Kestävä kehitys

Kestävän kehityksen tehtävät

1.  Kestävän kehityksen määritelmä

Kestävä kehitys on yhteiskunnallista jatkuvaa muutosta ympäristön parantamisen eteen.

2. Kestävän kehityksen eri tulokulmia, miksi


1. On monia tapoja vaikuttaa.
2. Eri tulokulmat auttavat eri ihmisiä ymmärtämään, että heidän teoillansa on merkitystä.
3. Kaikki voivat kehittyä.
4. Pienetkin muutokset parantavat ihmisten elinoloja.
5. Kestävä kehitys ei ole pelkkää kierrätystä.
6. Tulevaisuuden sukupolville parempia mahdollisuuksia elää.
7. Ihmiset oppivat asian laajuuden ja vakavuuden.
8. Yhteistyöllä pystyy parantamaan maailmaa.

3.  Selitä käsitteet

Elinkaariajattelu

Elinkaariajattelussa yritetään hahmottaa tavaran tai palvelun koko elinkaaren aikana syntyneet ympäristövaikutukset ja luonnonvarojen kulutus.

Kiertotalous

Jonkin tuotteen kierrättämistä, vuokraamista ja uusiokäyttöä. Pyritään olla tuottamatta uusia tavaroita ja hyödyntämään sitä mitä meillä on.

Hiilijalanjälki

Hiilijalanjälki tarkoittaa jonkin tuotteen, toiminnan tai palvelun aiheuttamaa kuormaa ilmastolle. Eli kuinka paljon jokin asia tuottaa kasvihuonekaasuja


4. 7 kohtaa Agenda2030 listalta ja miksi?


Sukupuolten tasa-arvo: On aika ilmiselvää miksi tämä on valittuna listasta

Edullista ja puhdasta energiaa: Puhdas energia on uusiutuvaa ja parempaa ympäristölle. 

Vedenalainen elämä: Meressä on tarpeeksi saastetta ja se on tärkeä luonnonvara

Maanpäällinen elämä: Eläimiä ja kasveja kuolee sukupuuttoon.

Puhdas vesi ja sanitaatio: Puhdas vesi ja puhtaat elintilat ovat kaikille tärkeitä ja puhtaita elinoloja pitäisi parantaa erityisesti kehitysmaissa.

Ilmastotekoja: Ilmastonmuutos on pahassa jamassa ihmisten takia.

Ei nälkää: Kenenkään ei pitäisi kärsiä nälästä.


Miten kohdat näkyvät/toteutat näitä?:

Kotona: En tuhlaa ruokaa, sammutan sähkötavarat aina kun en tarvitse niitä. En tuhlaa vettä, kierrätän.

Työpaikalla: Kierrätys, en tuhlaa vettä, pidetään lämmitystä pienellä.

Vapaa-ajalla: Kävelen paikkoihin, en tuhlaa ruokaa. En jätä autoa turhaan käymään, suosin ekologisesti tehtyjä vaatteita ja ostan suurimman osan vaatteistani kirppikseltä.


5.







Tulokseni olivat oikeastaan melkein samoja agendoihin verraten. Itse kylläkin kierrätän paljon ja ostelen suurimman osan vaatteistani kirpputoreilta. Suosin myös ekologisesti tuotettuja vaatteita. Sen jälkeen kun en enää käytä joitain vaatteistani, annan niitä lähipiirilleni tai myyn kirpputorilla. Joskus annan ne lahjoituksena pois jonnekkin. Jos käyn jossain kaukana käytän kimppakyytejä tai julkisia. Pidän myös kävelystä.

Haluaisin kehittää taitojani tavaroiden tai vaatteiden korjauksessa. Tulevaisuudessa tarvitsisin myös polkupyörän, jotta voisin matkustaa hieman kauemmaksi kuin jalan.


6.

Tuotteiden ympäristömerkkejä:

Möbelfakta


Perustuu eurooppalaisiin ympäristö ja laatuvaatimuksiin. Merkin saaneet tuotteet täyttävät korkea laatu, ympäristö ja sosiaalisen vastuun vaatimukset.

Sininen enkeli

Maailman vanhin ympäristömerkki. Myönnetään tuotteelle tai palvelulle jonka ympäristöedut ovat selvät muihin saman tuoteryhmän tuotteisiin ja palveluihin verrattuna. Melutaso, päästöt, käyttöikä, turvallisuus ja energiankulutusta. 



EU-ympäristömerkki

Kertoo tuotten tai palvelun ympäristöystävällisyydestä puolueettomasti.

PEFC

Kansainvälinen metsäsertifointi, sekä puu ja paperituotteiden merkintäjestelmä. Merkintä myös tarkoittaa, että näissä tuotteissa on käytetty vastuullisesti hoidettua puuta.

Joutsenmerkki

Pohjoismaiden yhteinen merkki, joka takaa että tuotteen tai palvelun ympäristövaikutuksista on tehty arvio. Tuotteen terveysvaikutukset ja laatu on myös tarkastettu.








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti